29/05/2011
Marja Innanen, Finland: Ravitsemussuosituksiin mukaan ympäristönäkökulma
Maailma kohtaa syömisen ja ruokavalintojen suhteen suuria haasteita tulevaisuudessa, Pohjoismaissakin joudumme ottamaan näihin kantaa joka päivä. Ruoan terveellisyys on must, mutta toinen suurimmista lähitulevaisuuden kysymyksistä on, miten saamme vähennettyä ruokailusta tulevia ilmasto ja ympäristöpäästöjä. Tietoa ja suosituksia tulee monesta tuutista, virallisia suosituksia on pääsääntöisesti vain ravitsemuksen osalta.
Parhaillaan ollaan uudistamassa Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia, ja Suomessakin aloitetaan pian kansallisten suositusten uudistaminen. Ravitsemussuositusten uudistamisen yhteydessä olisi syytä ottaa kantaa ympäristöystävälliseen syömiseen, sillä terveellinen ja ympäristöystävällinen syöminen kulkevat käsi kädessä.
Ravinnon osuus yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista on
neljännes. Kun otetaan huomioon myös rehevöityminen, happamoituminen
ja monimuotoisuuden muutokset, on ravinnon osuus kulutuksen kaikista
ympäristövaikutuksista yli kolmannes: enemmän kuin asumisen ja
liikkumisen. Meille teollisuusmaille on asetettu 80%
päästövähennystavoitteet vuoteen 2050; tähän pääseminen edellyttää
suuria muutoksia myös jokapäiväisissä ruokavalinnoissamme ja
syömisessä.
Ilmastoystävällinen syöminen on yhtä kuin terveellinen syöminen. Ne
eivät ole keskenään ristiriidassa, päinvastoin. Pohjoismainen
ruokavalio ja uuden pohjoisen keittiön ideologia antavat erinomaisen
perustan niin terveelliseen kuin ympäristöystävälliseen ruokavalioon.
Pohjoismaisilla ja kansallisilla suosituksilla on merkittävä
vaikutus niin yksityiseen kuin erityisesti julkiseen ruokailuun,
joka ainakin Suomessa noudattaa esimerkillisesti kansallisia
ravitsemussuosituksia. Olisi suuri merkitys sillä, jos suosituksissa
otettaisi kantaa ympäristöystävällisiin ja kestäviin
ruokavalintoihin, sillä pienikin muutos julkisella puolella
aiheuttaa suuria kerrannaisvaikutuksia ympäristöön.
Me suomalaiset olemme jo kerran tehneet mahdottomasta mahdollisen:
olemme vähentäneet huikeasti sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta
viimeisen 40 vuoden aikana pääosin ruokavalion muutoksella. Voimme
tehdä saman ympäristön puolesta, jos haluamme. Jo se, että söisimme
nykyisten ravitsemussuositusten mukaan, tuottaisi MTT:n tutkimuksen
mukaan 16% vähemmän ilmastopäästöjä kuin keskiverto suomalaisen
sekasyöjän ruokavalio.
Ympäristömyötäisestä syömisestä on tehtävä samanlainen normi kuin
terveellisestäkin syömisestä; sitä paitsi hyvin syöminen ilmaston ja
itsensä kannalta tekee hyvää myös mielelle.
Marja Innanen, Uusi Pohjoismainen Ruoka II:n johtoryhmän puheenjohtaja
22/05/2011
Marja Innanen, Finland: Finland är som dillkött
This is a quote from Finland's ice hockey team's coach Mr. Jalonen when he described his team in the ice hockey world championships last week. Finns were really made from "dilkött": our team took the gold medal to Finland. All of us who ate school lunches in the 70s and 80s remember "dilkött" as a chewy meat which was almost inedible. But "dilkött" is in actuality a really good traditional Finnish meat dish, if it is well-made.
These days I have been proud of being a Finn and Nordic also for several other reasons. Nordic Kitchen has really conquered the world in many arenas. Rene Rezepi and Noma didn't get the third Michelin star but got the title of the world best restaurant again. What a spectacular achievement!
Finland got a new Michelin star restaurant, when Restaurant Olo got its first star. Olo is my own favourite, it serves excellent food that follows the Nordic ideology and is tasty, and service is always top quality. Olo really deserves its star.
Bocuse d´Or competition in Lyon in January was truly a big celebration for Nordic countries. All medals and 5th and 7th place went to the Nordic countries. I was personally very proud of our competitor Matti Jämsen, who was there for the first time and finished in the 5th position. Matti's performance with its circus theme combined music with moving plates - this was something that has never been seen before in the history of the competition. By the way, Nordic countries have won over half of all the medals in the history of Bocuse d´Or.
Also the new era of the New Nordic Food program kicked off in Lyon and the SirHa fair really fantastically. The joint Nordic pavilion and show kitchen got well-earned attention. Nordic embassies of Paris had done a huge job for the pavilion. The concept was fine and managed to present Nordic food culture in a lively way. The concept is definitely worth continuing in the future.
The Finnish presidency of the Nordic Council of Ministers has committed itself also on food issues as well. In the spring the Ministry of Foreign Affairs and our New Nordic Food ambassador Kim Palhus made regulations for the food and catering during the presidency. The goal is that in all official meetings and gatherings, the food served should follow the New Nordic Food ideology. How we can "teach" others if we don't do this first ourselves?
New Nordic kitchen has a lot to give to the world. I am part of the European CORPUS project, where we think about how to feed Europeans sustainably. At its best, New Nordic Food is very climate friendly and sustainable and at the same time very healthy. Nordic and Finnish guidelines for healthy eating are being developed at the moment. I really hope that the new guidelines take climate aspects seriously; we have no alternatives to sustainable eating anymore.
Have a tasty summer!
Yours
Marja Innanen, chairman of the steering committé, New Nordic Food II